Sepelvaltimon pallolaajennus. Valtimon sisäseinämän repeämä. Stentin ja sepelvaltimon tukos. PV 13/2022

Sepelvaltimon pallolaajennus. Valtimon sisäseinämän repeämä. Stentin ja  sepelvaltimon tukos. PV 13/2022

Tapahtumatiedot

Potilaalle tehtiin pallolaajennustoimenpide oikeassa sepelvaltimossa todetun tukkeuman vuoksi. Toimenpiteen komplikaationa aiheutui sepelvaltimon sisäseinämän repeämä. Potilaalla todettiin uudessa sepelvaltimoiden varjoainekuvauksessa subakuutti stentin tukos (stenttitromboosi). Kolmannessa varjoainekuvauksessa todettiin oikean sepelvaltimon tyven totaalitukos, jonka hoidoksi valittiin ei-leikkauksellinen hoito.

Asian käsittely Potilasvakuutuskeskuksessa

Potilas haki korvausta sepelvaltimon pallolaajennustoimenpidettä, jonka yhteydessä aiheutui repeämä valtimon sisäseinämään. 

Potilasvakuutuskeskus katsoi, että pallolaajennustoimenpide oli lääketieteellisesti perusteltu oikeassa sepelvaltimossa todetun tukkeuman vuoksi. Toimenpiteen tekninen toteutus oli asianmukainen. Komplikaationa aiheutunutta sepelvaltimon sisäseinämän repeämää ei voitu välttää toisin toimien. Komplikaation hoito toteutui asianmukaisesti mukaan lukien toimenpiteen aikainen rintakipu. Potilaalla todettiin uudessa sepelvaltimoiden varjoainekuvauksessa subakuutti stenttitromboosi, eli verihyytymä. Myöskään stenttitromboosi ei olisi ollut vältettävissä hoidossa toisin toimien. Kolmannessa varjoainekuvauksessa todettiin oikean sepelvaltimon tyven totaalitukos, jonka hoidoksi valittiin ei-leikkauksellinen hoito. Potilasvakuutuskeskus katsoi, että hoito kaikissa vaiheissa oli toteutunut lääketieteellisesti perustellusti ja kokeneen terveydenhuollon ammattihenkilön osaamistaso saavuttaen. Hoidossa ei ollut osoitettavissa tapahtuneen sellaista virhettä, viivettä tai laiminlyöntiä, joka oikeuttaisi korvaukseen potilasvahinkolain nojalla. Kyseessä ei ollut korvattava potilasvahinko.

Ratkaisusuosituspyyntö 

Potilas oli tyytymätön Potilasvakuutuskeskuksen korvauspäätökseen ja pyysi lautakunnan ratkaisusuositusta.

LAUTAKUNNAN RATKAISUSUOSITUS

Sovellettavat säännökset

Potilasvahinkolain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan (879/1998) mukaan korvausta suoritetaan henkilövahingosta, jos on todennäköistä, että se on aiheutunut tutkimuksesta, hoidosta tai muusta vastaavasta käsittelystä taikka sellaisen laiminlyönnistä edellyttäen, että kokenut terveydenhuollon ammattihenkilö olisi tutkinut, hoitanut tai muutoin käsitellyt potilasta toisin ja siten todennäköisesti välttänyt vahingon.

Lain 2 §:n 1 momentin 7 kohdan mukaan korvausta suoritetaan henkilövahingosta, jos on todennäköistä, että se on aiheutunut tutkimuksesta, hoidosta tai muusta vastaavasta käsittelystä edellyttäen, että siitä on seurannut pysyvä vaikea sairaus tai vamma taikka kuolema ja seurausta voidaan pitää kohtuuttomana ottaen huomioon vahingon vakavuus, käsiteltävänä olleen sairauden tai vamman laatu ja vaikeusaste, potilaan muu terveydentila, vahingon harvinaisuus sekä vahingonvaaran suuruus yksittäistapauksessa.

Hoidon asianmukaisuuden arviointi

Toimenpidekertomuksen ja siihen tehdyn lisäyksen mukaan toimenpide tehtiin oikeasta nivusesta reisivaltimon kautta. Oikean sepelvaltimon tyviosassa todettiin lähes koko suonen käsittävä ahtauma. Potilaalle päädyttiin tekemään pallolaajennustoimenpide. Toimenpiteessä ohjainkatetri kulkeutui syvälle sepelvaltimoon ja aiheutti lähes koko oikean sepelvaltimon sisälehden repeämän (dissekaatio). Suonessa ei ollut komplikaation jälkeen virtausta. Vähitellen useilla laajennuksilla saatiin kuitenkin virtaus suoneen palautettua. Oikea sepelvaltimo stentattiin pitkältä matkalta useammalla stentillä.

Lautakunta totesi, että saadun selvityksen mukaan sepelvaltimon sisäinen repeämä (dissekaatio) ei ole harvinainen komplikaatio pallolaajennustoimenpiteen yhteydessä. Komplikaatiota esiintyy 1-5 %:lla potilaista. Oikean sepelvaltimon tyvi on varsin herkkä tälle komplikaatiolle, koska ohjainkatetri saattaa helposti repäistä sepelvaltimon sisälehden ahtauman kohdalta. 

Lautakunta totesi, että potilaalle tehty sepelvaltimon pallolaajennustoimenpide suoritettiin yleisen hoitokäytännön mukaisella menetelmällä. Lautakunnan arvion mukaan toimenpide suoritettiin teknisesti asianmukaisesti eikä sepelvaltimon sisälehden repeämä todennäköisesti olisi ollut vältettävissä toisin toimien.

Potilaan kotiuduttua sairaalasta hän tuli vielä saman päivän yönä ambulanssilla takaisin sairaalaan rintakehän kivun vuoksi. EKG:ssa todettiin ST-nousut. Potilas siirtyi yliopistolliseen sairaalaan, missä tehdyssä varjoainekuvauksessa todettiin subakuuttiin stentin tukokseen (stenttitromboosiin) sopiva löydös. Suonessa oli kuitenkin edelleen virtausta.

Lautakunta totesi, että myöskään stenttitromboosin, eli tukkeuman kehittyminen ei ole harvinainen komplikaatio pallolaajennuksen yhteydessä tehtävään sepelvaltimon stenttaukseen liittyen. Stenttitromboosia esiintyy 1-5 %:lla potilaista. Etenkin silloin, kun asennetaan useita pitkiä stenttejä samaan sepelvaltimoon, tukkeutuminen on yleisempää. Lautakunnan arvion mukaan stenttitromboosin kehittyminen ei ollut potilaan tapauksessa vältettävissä pallolaajennus- ja stenttaustoimenpiteen asianmukaisesta suorittamisesta huolimatta.

Stenttitromboosin hoito on mahdollisimman tehokas veren hyytymistä estävä lääkitys. Potilaalle aloitetusta lääkityksestä huolimatta hänellä todettiin myöhemmin oikean sepelvaltimon tyven totaalitukos. Lautakunnan arvion mukaan myöskään tukoksen kehittyminen ei olisi todennäköisesti ollut vältettävissä toisin toimien

Kohtuuttomuus

Lautakunta totesi, että potilaalle oli aiheutunut sepelvaltimoiden varjoainekuvauksen ja pallolaajennuksen komplikaationa oikean sepelvaltimon sisälehden repeämä (dissekaatio), minkä vuoksi sepelvaltimo stentattiin. Tämän jälkeen todettiin stenttitromboosi ja lopulta sepelvaltimon tyven totaalitukos.

Käytettävissä olevan selvityksen perusteella potilas oli toipunut oikean sepelvaltimon tukoksesta varsin hyvin. Hänelle oli jäänyt lieviä oireita. Oireita esiintyi lautakunnan käsityksen mukaan raskaammissa ponnisteluissa. Lautakunnan arvion mukaan oikean sepelvaltimon tukoksesta aiheutuneen pysyvän toiminnallisen haitan haittaluokka jäi potilaan tapauksessa alle haittaluokan 7.

Näin ollen potilaalle ei voitu katsoa aiheutuneen hoidon seurauksena sellaista pysyvää vaikeaa sairautta tai vammaa, jota potilasvahinkolain 2 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetaan. Lautakunta ei suorittanut asiassa varsinaista kohtuuttomuusarviointia.

Kysymys ei ollut potilasvahinkolain säännösten perusteella korvattavasta henkilövahingosta