Syy-yhteys. Vakuutettu sellaisena kuin on-periaate. Akillesjänteen repeämä autosta poistumisen yhteydessä. LV 26/559
Täysistunto 30.9.2026
Liikennevakuutuksessa oikeus korvaukseen perustuu vahingonkorvausoikeuteen, ja toisin kuin muun muassa lakisääteisessä tapaturmavakuutuksessa, korvauksen saamisen kannalta riittävää on todennäköinen syy-yhteys vahinkotapahtuman ja vahinkoseuraamuksen välillä. Vahinkoon todennäköisessä syy-yhteydessä oleva henkilövahinko on korvattava silloinkin, kun vahinko ei täytä tapaturmavahingon tunnusmerkistöä. Tässä ratkaisussa lautakunta toisti jo aiemmin julkaistussa täysistuntoratkaisussa esittämänsä kannan siitä, että vaikka henkilövahinkoa ei olisikaan aiheutunut ilman vahingosta riippumatonta rappeumaa, ei se yksin poista syy-yhteyttä vakuutettu sellaisena kuin on-periaatteen mukaan.
TAPAHTUMATIEDOT
Vahinkoa kärsinyt oli tammikuussa 2026 noussut ajoneuvostaan, jolloin hän liukastui vasemman jalan lähtiessä alta. Vahinkoa kärsinyt otti tällöin oikealla jalalla vastaan. Seuraavana päivänä todettiin oikean jalan akillesjänteen revenneen täysin.
VAKUUTUSLAITOKSEN KORVAUSPÄÄTÖS
Vakuutuslaitos korvasi ensikäynnin, mutta epäsi korvauksen hoitokuluista ja ansionmenetyksestä ensimmäisen hoitokäynnin jälkeiseltä ajalta. Korvauspäätöksen mukaan oli epätodennäköistä, että nykyoireet olisivat syy-yhteydessä liikennevahinkoon. Kyseessä oli akillesjänteen ei-tapaturmainen vaurio.
RATKAISUSUOSITUSPYYNTÖ
Vahinko kärsineen mukaan vahingon tapahtuessa hän oli nousemassa pysäköidystä autosta kuskin puoleisesta ovesta vasemmalla jalallaan. Kun hän oli jo lähes pystyssä, toi hän oikeaa jalkaa ulos autosta, jolloin hän liukastui vasemmalla jalallaan. Tällöin oikea jalka otti askeleen vastaan, jolloin akillesjänne repesi ja siitä kuului kova napsahdus. Tapahtuman jälkeen jalalla ei enää pystynyt astumaan.
Vahinkoa kärsinyt kertoi olevansa terve 28-vuotias, eikä jaloissa ole ollut ennen liikennevahinkoa minkäänlaista vaivaa.
VASTINE
Vakuutuslaitos totesi, että yleisen lääketieteellisen tietämyksen mukaan terve akillesjänne on vahva jänne, eikä repeä. Vahinkoa kärsineelle on sattunut vahinkomekanismiltaan ja -energialtaan lievä vahinkotapahtuma, joka ei ole voimakkuudeltaan riittävä aiheuttamaan venähdystä tai ruhjetta vaikea-asteisempia vammoja.
Pelkkä mahdollinen lääketieteellinen syy-seuraussuhde liikennevahingon ja vamman välillä ei ole riittävä peruste korvaamiselle, vaikka muita selittäviä tekijöitä ei olisikaan selvitetty tai osoitettavissa. Repeämä johtuu todennäköisesti pääasiassa kaatumisesta riippumattomasta syystä.
LAUTAKUNNAN RATKAISUSUOSITUS
Sovellettavat säännökset
Liikennevakuutuslain (460/2016) 34 §:n 1 momentin mukaan korvaus henkilövahingosta määrätään vahingonkorvauslain (412/1974) 5 luvun 2, 2 a – 2 d, 3, 4, 4 a, 4 b, 7 ja 8 §:n sekä 7 luvun 3 §:n mukaisesti, jollei tässä laissa toisin säädetä.
Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n (509/2004) mukaan henkilövahingon kärsineellä on oikeus korvaukseen tarpeellisista sairaanhoitokustannuksista ja muista tarpeellisista kuluista, ansionmenetyksestä, kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta ja lisäksi pysyvästä haitasta.
Arviointi
Asiassa oli kyse oikeudesta saada liikennevakuutuksesta korvausta ansionmenetyksestä ja sairaanhoitokustannuksista akillesjänteen repeämän toteamisen jälkeiseltä ajalta.
Korvaamisen edellytyksenä on sairaanhoitokustannusten ja ansionmenetyksen todennäköinen syy-yhteys liikennevahinkoon.
Syy-yhteyden toteaminen pohjautuu lääketieteelliseen tutkimustietoon eri vammatyypeistä ja niitä aiheuttavista tekijöistä. Lisäksi otetaan huomioon kussakin yksittäistapauksessa saadut tiedot vahingon sattumistavasta, vammamekanismin voimakkuudesta ja todetun vamman laadusta. Syy-yhteyttä arvioitaessa kiinnitetään huomiota siihen, miten hyvin todettujen löydösten ja oireiden laatu sopii yhteen kuvatun vammamekanismin ja muiden asiasta saatavissa olevien tapahtumatietojen kanssa. Syy-yhteyttä ei voida pitää näytettynä yksinomaan sillä perusteella, että oireet ovat ilmaantuneet liikennevahingon jälkeen.
Korkein oikeus on ratkaisukäytännössään (mm. KKO 2018:50) todennut, että lähtökohtana myös liikenneonnettomuudessa aiheutuneiden henkilövahinkojen osalta on, että korvausta vaativan tulee näyttää toteen korvauksen edellytykset, joihin kuuluu syy-yhteys vakuutustapahtuman ja vahinkoseurauksen välillä. Avainasemassa on lääketieteellinen näyttö eli lääkäreiden tekemät havainnot ja heidän soveltamansa kokemussäännöt. Viime kädessä syy-yhteyskysymys on kuitenkin luonteeltaan oikeudellinen. Harkinnassa otetaan lääketieteellisen selvityksen ohella huomioon muutkin seikat, joiden perusteella voidaan tehdä päätelmiä syy-yhteyden olemassaolosta tai sen puuttumisesta. Kun kysymys on vakuutuskorvauksesta, merkitystä on myös vakuutusoikeudellisilla periaatteilla, joilla pyritään vakuutustapahtumien yhdenmukaiseen käsittelyyn ja johdonmukaiseen korvauslinjaan.
Vahinkoilmoituksen mukaan vahinkoa kärsinyt liukastui noustessaan autosta, jolloin akillesjänne katkesi.
Liikennevahingon jälkeisenä päivänä vahinkoa kärsinyt hakeutui lääkäriin. Kirjauksen mukaan vahinkoa kärsinyt oli noussut autosta ja liukastunut. Tällöin hän oli ottanut vastaan oikealla jalalla jotenkin kömpelösti, jolloin kuului napsahdus ja tuli terävää kipua oikean kantapään taakse. Oirekuvan vuoksi samana päivänä tehtiin ultraäänitutkimus, jossa todettiin akillesjänteen revenneen täysin.
Vahinkoa kärsineelle tehtiin muutaman viikon kuluttua akillesjänteen korjausleikkaus. Toimenpidekertomuksessa on todettu vahinkoa kärsineen olevan 28-vuotias perusterve ja liikunnallinen mies.
Lautakunta totesi, että akillesjänteen repeämä sattuu yleensä ponnistustilanteessa tai äkillisessä liikkeessä. Akillesjänteen repeämän syitä ei täysin tunneta, mutta nykykäsityksen mukaan akillesjänteen repeämän taustalla on useimmiten jänteen degeneraatio eli tendinopatia. Sen taustalla ovat todennäköisesti ylikuormituksen aiheuttamat mikrorepeämät jänteessä. Muita akillesjännerepeämän tunnettuja riskitekijöitä ovat jänteen kortisonipistokset sekä fluorokinolonia sisältävät antibiootit. Usein repeämää voi edeltää krooniset akillesjännevaivat, kuten akillesjänteen ympäryskudosten tulehdus (peritendiniitti) tai tendinopatia, mutta jänne voi ennen repeämistään olla täysin oireetonkin.
Lääketieteellisen tietämyksen mukaan akillesjänteen repeämä sattuu yleensä ponnistustilanteessa tai äkillisessä liikkeessä. Akillesjänteen repeämän syitä ei täysin tunneta, mutta nykykäsityksen mukaan akillesjänteen repeämän taustalla on useimmiten jänteen rappeutumiskehitys eli tendinopatia. Sen taustalla ovat todennäköisesti ylikuormituksen aiheuttamat mikrorepeämät jänteessä. Muita akillesjännerepeämän tunnettuja riskitekijöitä ovat jänteen kortisonipistokset sekä fluorokinolonia sisältävät antibiootit. Usein repeämää voivat edeltää krooniset akillesjännevaivat, kuten akillesjänteen ympäryskudosten tulehdus (peritendiniitti) tai tendinopatia, mutta jänne voi ennen repeämistään olla täysin oireetonkin.
Terve akillesjänne on lääketieteellisen tutkimustiedon perusteella erittäin vahva. Terve akillesjänne ei vallitsevan suomalaisen lääketieteellisen käsityksen perusteella voi revetä, ellei siihen kohdistu poikkeuksellista ulkoista voimaa, kuten äkillistä, erittäin voimakasta ponnistusta, hallitsematonta venytystä tai suoraa iskua. Jännekudokseen kehittyvät rappeutumismuutokset voivat altistaa jänteen repeämiselle myös vähäenergisempien vahinkotapahtumien yhteydessä. Rappeumamuutosten osuus akillesjännerepeämien syntymisessä on todettu yleisellä tasolla erittäin suureksi. Rappeumaan ei aina liity havaittavaa oireilua. Terve akillesjänne voi revetä tavanomaisesti silloin, kun siihen on kohdistunut suora, varsinkin leikkaava ja terävä isku. Epäsuoralla mekanismilla erilaisten ponnistamisten, liukastumisten ja vastaavien tapahtumien yhteydessä sattuneet akillesjänteen repeämät sen sijaan liittyvät tyypillisesti akillesjänteessä tapahtuneeseen rappeumakehitykseen.
Lautakunta viittasi akillesjänteen repeämää koskeneeseen täysistuntoratkaisuun asiassa LV 21/1463. Kyseisessä tapauksessa akillesjänne oli revennyt vahinkoa kärsineen yritettyä estää moottoripyörää kaatumasta tukemalla sitä kaikin voimin ylöspäin. Siinä lautakunta arvioi, että akillesjänteen repeämästä aiheutuneet tutkimus- ja hoitokulut sekä ansionmenetys tulivat korvattavaksi kokonaisuudessaan.
Lautakunta totesi, että liikennevahinkojen korvauskäytännössä tulee lähteä siitä periaatteesta, että vahingoittunut on vakuutettu sellaisena kuin on. Toisin sanoen korvausvastuuta ei poista se seikka, että vahingoittuneen muut sairaudet tai esimerkiksi ikääntymiseen liittyvät fysiologiset muutokset ovat vaikuttaneet vahingon seurauksiin. Liikennevakuutuslain vahingonkorvausoikeuteen perustuva vahingonkorvausvastuu poistuu vain, jos voidaan osoittaa, että ilman liikennevahinkoakin tapahtumainkulku ja lopputulos olisi lähitulevaisuudessa ollut samankaltainen muiden sairauksien tai terveydentilassa tapahtuvien muutosten vuoksi.
Lautakunnan käytettävissä olleen selvityksen mukaan vahinkoa kärsinyt on ollut liikunnallinen, mutta selvityksestä ei käynyt ilmi, että hänellä olisi vahinkoa edeltävästi ollut akillesjännevaivoja tai niille altistavia riskitekijöitä.
Nyt arvioitavana olevassa tapauksessa akillesjänne on täysin revennyt autosta poistumisen yhteydessä. Repeämää edeltänyt tapahtumainkulku jäi käytettävissä olevien kuvausten perusteella epäselväksi. Selvitysten perusteella akillesjänteeseen ei ollut kohdistunut suoraa iskua, eikä tapahtuneessa ollut kyse poikkeuksellisesta voimainponnistuksesta. Lautakunta arvioikin, että akillesjänteen repeämisen taustalla on ollut rappeumakehitys, jonka vuoksi jänne on revennyt vammamekanismiltaan vähäisessä tapahtumassa.
Näin ollen arvioitavana asiassa oli se, olisiko tilanne ollut lähitulevaisuudessa sama ilman liikennevahinkoakin.
Lautakunnalla ei ollut käytössään sellaista lääketieteellistä selvitystä, jonka perusteella voitaisiin tarkemmin arvioida akillesjänteen tilaa ennen liikennevahinkoa. Mitään osoitusta ei kuitenkaan ollut siitä, että akillesjänne olisi ollut rakenteeltaan niin hauras, että se olisi lähitulevaisuudessa revennyt myös ilman liikennevahinkoa. Vaikka nyt esillä olevassa tapauksessa vahinkomekanismi jäikin kuvausten mukaan voimakkuudeltaan vähäisemmäksi kuin edellä selostetussa täysistuntoratkaisussa, ei tämänkään perusteella voitu päätyä johtopäätökseen, että repeämä olisi todennäköisesti aiheutunut lähitulevaisuudessa ilman liikennevahinkoakin.
Lautakunta arvioi, että akillesjänteen repeämä oli todennäköisessä syy-yhteydessä liikennevahinkoon, vaikka sen taustalla saattoivatkin olla rappeumaperäiset muutokset.
Lautakunta suositti, että vakuutuslaitos muuttaa antamaansa korvauspäätöstä ja korvaa akillesjänteen repeämästä aiheutuneet sairaanhoitokustannukset sekä ansionmenetyksen.
Lautakunta oli yksimielinen.