Ajoneuvojen välinen etäisyys. Peura. LV 05/371
Syyllisyydenjako. Ajoneuvojen välinen etäisyys. Peura. LV 05/371
A kuljetti 18.2.2004 henkilöautoa valtatie 5:llä Juvan suunnasta kohti Mikkeliä. Hänen perässään kuljetti B kuorma-autoa johon oli kytketty perävaunu. Ajoneuvoyhdistelmän lastina oli rahtikirjojen mukaan 40 350 kg hiekkaa. A havaitsi peuran juoksevan tien yli hänen kulkusuunnassaan vasemmalta, minkä vuoksi hän jarrutti voimakkaasti. Jarrutuksesta huolimatta A:n kuljettama auto törmäsi hiljaisella vauhdilla peuraan. Takana tullut B yritti saada kuljettamansa ajoneuvoyhdistelmän pysähtymään havaittuaan A:n jarruttamisen siinä kuitenkaan onnistumatta. B yritti väistää A:n kuljettamaa autoa sen vasemmalta puolelta, jolloin ajoneuvoyhdistelmän oikea etukulma osui henkilöauton vasempaan takakulmaan.
Kuorma-autolle liikennevakuutuksen myöntänyt vakuutusyhtiö 1, jolta A on hakenut korvausta autonsa vaurioiden johdosta, katsoi, että edellä ajaneen kuljettajan voimakas jarruttaminen tielle loikanneen peuran johdosta on ollut B:lle yllättävä ja ennalta arvaamaton. B:n ei ole osoitettu käyttäneen liiallista tilannenopeutta eikä muutenkaan menetelleen virheellisesti, eikä näyttöä hänen tuottamuksestaan näin ollen ole. Yhtiö ei siten korvannut A:n ajoneuvon vaurioita B:n kuljettaman ajoneuvon liikennevakuutuksesta.
A katsoi lausuntopyynnössään että liikennevahinko on aiheutunut B:n tuottamuksesta hänen laiminlyötyään sovittaa etäisyytensä edellä kulkevaan ajoneuvoon sellaiseksi, ettei päälleajon vaaraa ole, vaikka tämä ajoneuvo pysäytetään. vakuutusyhtiö 1:n tulisi korvata A:lle kolarista aiheutuneet kustannukset.
Liikennevahinkolautakunta totesi lausuntonsa perusteluissa, että liikennevakuutuslain (279/1959) 8 § 1 momentin mukaan milloin moottoriajoneuvon aiheuttama liikennevahinko on kohdistunut toiseen moottoriajoneuvoon, kiskoilla kulkevaan ajoneuvoon tai tällaisessa ajoneuvossa olevaan henkilöön tai omaisuuteen, ei vahinkoa korvata ensiksi mainitun ajoneuvon vakuutuksesta, jollei vahinko ole aiheutunut sen omistajan, kuljettajan tai matkustajan tuottamuksesta taikka siitä, että ajoneuvon kulku tai sijoitus on ollut liikennesääntöjen vastainen tahi että ajoneuvo on ollut puutteellisessa kunnossa.
Edellä mainitun lainkohdan 2 momentin mukaan jos myös sillä puolella, jolle vahinkoa tuli, oli tuottamus tai muu 1 momentissa mainittu olosuhde, määrätköön oikeus huomioon ottaen kaikki vahinkoon vaikuttaneet seikat, missä määrin ja kenelle korvausta on suoritettava.
Jotta B:n kuljettaman ajoneuvon liikennevakuutuksesta voidaan suorittaa korvausta A:n ajoneuvon vaurioista, asiassa tulee osoittaa, että vahinko on aiheutunut ainakin osittain B:n tuottamuksesta tai että on olemassa muu edellä mainitussa lainkohdassa mainittu korvausperuste.
B on vahinkoilmoituksessaan kertonut edessä kulkeneen auton kuljettajan havainneen tiellä peuran ja tehneen äkkijarrutuksen. B hiljensi vauhtiaan niin paljon kuin olosuhteet sallivat. Huomattuaan ettei hänen autonsa ehdi pysähtyä yhtä nopeasti kuin edessä oleva henkilöauto, B yritti kaistan vapauduttua väistää toisen kaistan puolelta. Hän ei kuitenkaan ennättänyt tehdä sitä vaan törmäsi henkilöauton vasempaan takakulmaan. B on katsonut, että jos henkilöauto olisi ajanut kaistan oikeaa laitaa, olisi kolarilta vältytty. Tie oli paikoittain todella liukas eikä kuorma-auto voi pysähtyä yhtä nopeasti kuin henkilöauto.
A on kertonut, että hänen kuljettamansa ajoneuvo pysyi koko jarrutuksen ajan omalla kaistallaan, ja että vastaantulijoiden kaistalla ei ollut ollenkaan liikennettä tilanteen alkaessa. A on katsonut, että B:n olisi tullut saada ajoneuvonsa pysähtymään. B:n kuljettama ajoneuvo törmäsi A:n kuljettamaan ajoneuvoon vasta kun tämä oli jo törmännyt peuraan hiljaisella vauhdilla.
Lautakunta totesi, että sillä seikalla onko B:n ollut mahdollista väistää vastaantulevien kaistalle, ei ole ratkaisevaa merkitystä hänen tuottamustaan arvioitaessa käsillä olevassa tapauksessa. Myöskään A:n kuljettaman ajoneuvon sijainnilla ajokaistallaan ei ole merkitystä B:n tuottamusta arvioitaessa.
Arvioitaessa B:n tuottamusta on huomioitava erityisesti tieliikennelain (267/1981) 10 §, jonka mukaan etäisyys edellä kulkevaan ajoneuvoon on sovitettava sellaiseksi, ettei päälleajon vaaraa ole, vaikka tämä ajoneuvo pysäytetään. Peräänajotilanteissa on vakiintuneessa liikennevahinkojen korvauskäytännössä voitu katsoa peräänajajan tuottamuksen puuttuvan lähinnä silloin, kun edellä ajaneen äkkijarruttaminen on ollut tieliikennelain 24 §:n tarkoittamalla tavalla tarpeetonta sekä peräänajajalle täysin ennalta arvaamatonta. Vakuutusyhtiön vastineessaan viittaamassa lautakunnan lausunnossa LV 04/7 peräänajajan tuottamuksen katsottiin puuttuvan sillä perusteella, että edellä ajava oli hetkeä ennen äkkijarrutustaan hidastanut vauhtiaan ohitustilanteen vuoksi, eikä peräänajaja ollut vielä ehtinyt sopeuttaa etäisyyttään edellä ajavaan ennen tämän äkkijarrutusta.
Käsillä olevassa tapauksessa lautakunta katsoi, ettei B ole sovittanut kuljettamansa ajoneuvon etäisyyttä A:n kuljettamaan ajoneuvoon tieliikennelain 10 §:n edellyttämällä tavalla. Asiassa ei lautakunnan näkemyksen mukaan myöskään ole osoitettu mitään sellaista seikkaa, jonka perusteella B:n tuottamuksen voitaisiin katsoa puuttuvan. Kuljettajan tulee etäisyyttä edellä kulkevaan sovittaessaan ottaa huomioon keliolosuhteet sekä kuljetettavan ajoneuvon ominaisuudet. A:n törmääminen peuraan ei ole enää vaikuttanut oleellisesti hänen vauhtinsa hidastumiseen.
A:n osalta lautakunta katsoi, ettei hänen jarruttamisensa ole ollut tieliikennelain 24 §:n tarkoittamalla tavalla tarpeetonta, eikä hänellä sen vuoksi voida katsoa olevan tuottamusta liikennevahingon syntymiseen.
Edellä esitetyn perusteella lautakunta katsoi peräänajon aiheutuneen yksin B:n tuottamuksesta hänen laiminlyötyään sovittaa kuljettamansa ajoneuvon etäisyyden edellä kulkeneeseen ajoneuvoon tieliikennelain 10 §:n mukaiseksi, ja suositti vakuutusyhtiötä korvaamaan A:n ajoneuvon vauriot B:n kuljettaman kuorma-auton liikennevakuutuksesta.