Laitoskuntoutusjaksoon liittyvä vaatimus. LV 17/1221

Laitoskuntoutusjaksoon liittyvä vaatimus

LV 17/1221

Lautakunnan istunto 9.3.2018

TAPAHTUMATIEDOT

A sai vammoja liikennevahingossa. Kysymys liikennevahinkolautakunnassa oli siitä, voiko lautakunta toimivaltansa puitteissa antaa lausunnon asiassa, joka koskee A:n aviopuolison ansionmenetyksen korvaamista hänen jäädessään kotiin hoitamaan lapsia A:n liikennevakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetun lain (626/1991) nojalla myönnetyn laitoskuntoutusjakson ajaksi.

LAUTAKUNNAN LAUSUNTO

Liikennevakuutuslain (279/1959) 1 §:n 1 momentin mukaan liikennevakuutuksesta korvataan moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä aiheutunut henkilö- tai omaisuusvahinko.

Lain 6 §:n 1 momentin (510/2004) mukaan liikennevahingon korvaus määrätään soveltaen vahingonkorvauslain (412/1974) 5 luvun 2, 2 a–2 d, 3, 4, 4 a, 4 b, 5, 7 ja 8 §:n sekä 7 luvun 3 §:n säännöksiä.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n (509/2004) mukaan henkilövahingon kärsineellä on oikeus korvaukseen tarpeellisista sairaanhoitokustannuksista ja muista tarpeellisista kuluista, ansionmenetyksestä, kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta ja pysyvästä haitasta.

Vakuutusyhtiö totesi lausuntopyynnössään, että A:n laitoskuntoutusjaksossa on ollut kyse (työ- tai) toimintakykyyn liittyvästä kuntoutuksesta. Korvattavista kuntoutuksen kustannuksista säädetään niin sanotun kuntoutuslain 6 §:ssä. Vakuutusyhtiö katsoi, että A:n lasten isän ansiotulojen mahdollinen menetys tai lasten hoidosta mahdollisesti aiheutunut lisäkustannus A:n laitoskuntoutusjakson ajalta ei ole kuntoutuslain 6 §:ssä lueteltua ja tarkoitettua, kuntoutuksena korvattavaa kustannusta. Koska kyse ei ole kuntoutujalle itselleen kuntoutusajalta aiheutuneesta ansionmenetyksestä, vaatimusta ei voi käsitellä kuntoutuslain 8 §:kään nojalla. Vakuutusyhtiö katsoi, että A:n vaatimus tulee käsitellä vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n nojalla. Kyse on siitä, onko vaatimuksessa kyse laissa tarkoitetusta, vahingosta johtuvasta muusta tarpeellisesta kulusta. Muuna tarpeellisena kuluna voidaan korvata esimerkiksi välttämättömät ja tarpeelliset ulkopuolisen kodinhoitoavun käyttämisestä aiheutuneet kustannukset. Näitä voivat olla muun muassa lastenhoitoavusta aiheutuneet ylimääräiset kustannukset. Vakuutusyhtiön käsityksen mukaan lasten isän mahdollisessa ansionmenetyksessä on kyse tällaisesta vahingosta aiheutuneesta ylimääräisestä kulusta.

Lautakunta totesi, että liikennevakuutuslain mukaisissa liikennevahingoissa kuntoutukseen liittyvistä korvauksista on säädetty liikennevakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetussa laissa (626/1991) eli niin sanotussa kuntoutuslaissa. Vahingonkorvauslaki koskee sinällään myös mahdollisesta kuntoutuksesta aiheutuvia kustannuksia ja menetyksiä. Se, että vahingonkorvauslaissa on sopivia säännöksiä, ei tarkoita vielä sitä, että se tulee sovellettavaksi. Kuntoutuslaki on vahingonkorvauslakiin nähden erityislaki. Tämä tarkoittaa yhtäältä sitä, että liikennevakuutuslain mukaisissa liikennevahingoissa kuntoutusasioita tarkastellaan kuntoutuslain perusteella, ja toisaalta sitä, että liikennevahingoissa kuntoutusasioita ei voida tarkastella perustuen vahingonkorvauslakiin, joka on yleislaki suhteessa kuntoutuslakiin. Sen sijaan jossakin toisessa oikeusympäristössä kuin liikennevakuutuslain mukaisissa liikennevahingoissa kuntoutusasioita voidaan tarkastella vahingonkorvauslain perusteella. Kyseessä ei ole sellainenkaan tilanne, jossa yleislakia eli vahingonkorvauslakia sovellettaisiin sen vuoksi, että erityislaki eli kuntoutuslaki ei sisältäisi säännöksiä asiasta, koska kuntoutuslaissa säännellään nimenomaisesti liikennevakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta. Vakuutusyhtiö on tarkastellut asiaa kuntoutuslain 6 ja 8 §:n perusteella ja tullut siihen lopputulokseen, että korvausta ei ole suoritettavissa. Vakuutusyhtiö ei voi muuttaa asian tosiasiallista luonnetta sillä, että se valitsee, antaako se päätöksen liikennevakuutuslain vain kuntoutuslain perusteella (forum shopping). Asiaan sovellettava laki määräytyy asian tosiasiallisen luonteen perusteella, ja kuntoutusasiaan sovelletaan liikennevakuutuslain mukaisissa liikennevahingoissa kuntoutuslakia. Eri asia on se, että jos kuntoutuslaki ei anna kuntoutukseen liittyvään korvauskysymykseen suoraan vastausta, vakuutusyhtiö tai asian ratkaiseva muu instanssi voi tarkastella asiaa muiden oikeuslähteiden kuin pelkän lain perusteella. Tällöin esimerkiksi vahingonkorvauslailla voi olla kuntoutuslakiin tulkinta- tai analogiavaikutuksia. Kyseessä ei siis ole lainvalinta- vaan laintulkintatilanne.

Lautakunta on vakiintuneesti katsonut, että se ei ole toimivaltainen lausumaan liikennevakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetun lain (626/1991) mukaisissa asioissa. Koska nyt käsiteltävässä asiassa on kyse laitoskuntoutukseen liittyvästä vaatimuksesta ja lautakunnan näkemyksen mukaan kuntoutuslain perusteella ratkaistavasta asiasta, lautakunta toistaa aikaisemman kantansa siitä, että se ei katso voivansa antaa pyydettyä lausuntoa. Kuntoutuslain mukaisissa asioissa muutosta haetaan vakuutusoikeudelta.

Lautakunta oli yksimielinen.