Käyttöhyödyn menetys. Seisonta-aika. Korjauksen viivästyminen LV 23/808

KÄYTTÖHYÖDYN MENETYS. SEISONTA-AIKA. KORJAUKSEN VIIVÄSTYMINEN VARAOSIEN SAATAVUUSONGELMAN VUOKSI.

Täysistunto 10.4.2024

LV 23/808

Asiassa oli kysymys siitä, kuinka pitkältä ajalta ajoneuvon käyttöhyödyn menetys tuli korvata, kun korjausaika oli pitkittynyt osapuolten toimenpiteistä riippumattoman varaosien saatavuusongelman vuoksi. Lautakunta katsoi, ettei vakuutusyhtiö voinut rajoittaa korvausvastuutaan, vaikka varaosien saanti oli merkittävästi viivästynyt. Korjauksen viivästymisen syyksi ei ollut osoitettu niin ennalta-arvaamatonta ja poikkeuksellista syytä, että vakuutusyhtiö voisi sen perusteella rajoittaa korvausvastuutaan.

TAPAHTUMATIEDOT                 

Ajoneuvo (ajoneuvoluokka T1b, maataloustraktori) vaurioitui liikennevahingossa. Sen korjaaminen liikennekelpoiseksi viivästyi varaosien saatavuusongelman vuoksi. Seisonta-ajan pituudeksi muodostui 133 vuorokautta, josta varsinaisia korjauspäiviä oli neljä.

Vakuutusyhtiö korvasi käyttöhyödyn menetyksen yhteensä 34 seisontapäivältä, josta neljä vuorokautta oli ajoneuvoneuvon korjauksesta johtuvaa ja 30 vuorokautta korjauksessa tarvittavien varaosien odotuksesta johtuvaa.

Näin pitkäaikainen varaosien saannin pitkittyminen ei vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan ollut kohtuudella vahingonaiheuttajan ennakoitavissa. Tarvittavien varaosien odotusaika ja siitä johtunut korjausajan piteneminen eivät yhtiön mielestä mukaan 30 odotuspäivän jälkeen enää olleet suorassa ja välittömässä syy-yhteydessä sattuneeseen liikennevahinkoon, vaan ne olivat aiheutuneet muusta syystä.

Vahinkoa vaati ratkaisusuosituspyynnössään, että käyttöhyödyn menetys olisi korvattava koko seisonta-ajalta tai ainakin huomattavasti korvattua aikaa pitemmältä ajalta.  Korjaus oli kestänyt pitkään, koska vahingossa on vaurioitunut osia, joita ei jouduta uusimaan muutoin kuin vastaavissa harvoin sattuvissa vahingoissa. Pyrkimys oli ollut koko ajan saada ajoneuvo mahdollisimman nopeasti tieliikennekäyttöön.

LAUTAKUNNAN RATKAISU

Sovellettavat lainkohdat               

Liikennevakuutuslain (460/2016) 1 §:n mukaan tässä laissa säädetään moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä aiheutuvien henkilö- ja esinevahinkojen korvaamisesta sekä näiden vahinkojen varalta otettavasta liikennevakuutuksesta.

Liikennevakuutuslain 37 §:n 1 momentin mukaan korvaus esinevahingosta määrätään vahingonkorvauslain 5 luvun 5 §:n mukaisesti, jollei tässä laissa toisin säädetä. 2 momentin mukaan ajoneuvolle aiheutuneena vahinkona korvataan korjauskustannus tai sitä vastaava määrä. Ajoneuvon arvon alentumista ei korvata.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 5 §:n mukaan esinevahinkona on korvattava esineen korjauskustannukset ja vahingosta aiheutuneet muut kulut sekä arvonalennus taikka tuhoutuneen tai hukatun esineen arvo ja lisäksi tulojen tai elatuksen vähentyminen.

Seisonta-ajan korvaus

Moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä aiheutuneen liikennevahingon johdosta maksetaan korvausta liikennevakuutuksesta sen vuoksi, ettei moottoriajoneuvoa ole voitu käyttää (seisonta-aika). Ajoneuvon käyttöhyödyn menetys korvataan yleensä lautakunnan ohjeissa määritettyjen seisonta-ajan korvausperusteiden ja -määrien mukaisesti. Jos vahinkoa kärsinyt voi näyttää kärsineensä todellista vahinkoa yli lautakunnan määrittämien seisonta-ajan ohjekorvausten, määräytyy korvaus todellisen vahingon mukaan.

Liikennevakuutuksesta korvattavaksi vahingoksi on vakiintuneesti katsottu moottoriajoneuvon käyttöhyödyn menettäminen siltä ajalta, joka kuluu ajoneuvon korjaamiseen tarpeellisten varaosien hankkimiseen (KKO 1973 II 70). Käyttöhyödyn menettämistä seisontapäiviltä ei kuitenkaan ole katsottu liikennevakuutuksesta korvattavaksi vahingoksi, kun auton korjaaminen on viivästynyt korjaamosta johtuneesta syystä (KKO:1985-II-32).

Lautakunnan ratkaisukäytännössä on vakiintuneesti lähdetty siitä, että sopimus vaurioiden korjaamisesta on ajoneuvon omistajan tai haltijan sekä korjaamoyrityksen välinen sopimus, kun korjaustyötä ei suoriteta vakuutusyhtiön toimeksiannosta. Tällöin korjaamoyrityksen suorituksen virheellisyydestä aiheutuva viivästyminen ei ole liikennevakuutuksesta korvattavaa esinevahinkoa, vaan vahinkoa kärsineen tulee esittää korvausvaatimuksensa korjaamoyritykselle. Vastuu korjaustyön laadusta ja korjaustyön viivytyksettömästä suorittamisesta on korjaustyön tilaajan ja korjauksen suorittajan väliseen sopimussuhteeseen kuuluva asia.

Asiassa oli riidatonta, että ajoneuvo on ollut 133 vuorokauden ajan liikennekelvoton. Samoin oli riidatonta, että korjausaika ei pitkittynyt ajoneuvon omistajasta tai korjaustyön suorittajasta johtuvasta syystä. Vakuutusyhtiön vahinkotarkastajan mukaan ajoneuvoon tarvittavien osien saatavuudessa oli ollut valmistajan varaston tulipalon takia merkittäviä saatavuusongelmia, minkä vuoksi myös vahingonkärsineen ajoneuvon vaurioitunutta osaa vastaavaa varaosaa ei ollut saatavilla kohtuullisessa ajassa. Väliaikaiskorjaus ei ollut mahdollista.

Liikennevakuutuslain 37 §:n mukaan korvaus esinevahingosta määrätään vahingonkorvauslain 5 luvun 5 §:n mukaisesti, jollei liikennevakuutuslaissa toisin säädetä.  Liikennevakuutuslaissa ei ole viittausta vahingonkorvauslain 2  luvun 1 §:n 2 momenttiin tai 6 luvun 1§:än, joissa on säädetty korvauksen sovittelusta. Sovellettavista säännöksistä ei ilmene, kantaako riskin esimerkiksi varaosien saannin ongelmista auton haltija vai vakuutusyhtiö.

Liikennevakuutuksen perusteella suoritettavaa korvausta määritettäessä lähtökohtana on, että vahinkoa kärsineelle tulee korvata vahingosta aiheutunut menetys kokonaisuudessaan täyden korvauksen periaatteen mukaisesti.

Autoteollisuuden logististen muutosten vuoksi tuotantoketjut pitenevät, mikä on johtanut varaosien pidentyneisiin toimitusaikoihin. Yksittäisen kuluttajan mahdollisuudet vaikuttaa tähän tilanteeseen ovat heikot, kun taas vakuutusyhtiö voi huomioida näistä seikoista johtuvan korvausmenon lisääntymisen vakuutuksenottajilta perimissään vakuutusmaksuissa.

Lautakunnan näkemyksen mukaan täyden korvauksen periaatteen mukaisesti ajoneuvon käyttöhyödyn menetys tulee yleensä korvata koko siltä ajalta, kun ajoneuvoa ei ole voitu liikennevahingon vuoksi käyttää, ja kun käytön estyminen ei johdu korjaustyön suorittajasta tai ajoneuvon haltijasta. Korvausvastuuta ei siksi vähennä moottoriajoneuvon varaosien saannin merkittäväkään viivästyminen. Tapauksessa ei ollut näytetty, että korjaustyö olisi viivästynyt niin ennalta-arvaamattomasta poikkeuksellisesta syystä, että vakuutusyhtiö voisi sen perusteella rajoittaa korvausvastuutaan.

Lautakunta suositti, että aiheutunut käyttöhyödyn menetys korvataan koko 133 vuorokauden korjausajalta.

Lautakunta oli yksimielinen.